top of page

    FRETTI?!

    Lemmikkinä fretti on hyvinkin ihastuttava ja suloinen, kunhan olosuhteet ovat oikeat. Ne eivät sovi aivan joka kotiin eivätkä jokaisen lemmikiksi. Fretti tuo omistajalleen haasteita keksimällä koko ajan jotain uutta, ne vaativat huomiota, omistautumista sekä hyvinkin pitkää pinnaa. Fretin ongelmanratkaisukyky on omaa luokkaansa, joten omistajalta tarvitaan myös oveluutta ja neuvokkuutta (omistajan mielestä) kiellettyjen asioiden tekemisen estämiseksi. 

    Jokainen fretti on oma persoonansa. Toiset saattavat viihtyä enemmän omissa oloissaan kuin toiset, jotkut hyppivät ilosta seinille kun taas jotkut rentoutuvat mieluiten vain rakkaan ihmisensä sylissä (tai omassa pedissään).

    Frettien kanssa on mukauduttava elämään myös eläinten ehdoilla. Kodista on tehtävä frettiturvallinen, ja vaikka kuinka eläin olisi omassa rajatussa tilassaan tai huoneessaan, on sen hyvä päästä myös omistajansa kanssa touhuamaan päivittäin. Ihan rehellisyyden nimissä; jos et kestä myskimäistä tuoksua (jotkut väittävät hajuksi) etkä siedä epäjärjestystä, fretti ei ole sinun lemmikkisi.

     

    Mielestäni on äärimmäisen tärkeää, ettei frettiä ota vain hetken mielijohteesta "koska se on niin suloinen" -asenteella, vaan tutustuu lajiin ennakkoon niin paljon kuin mahdollista. Ehdottomasti suosittelen myös sitä, että käy piipahtamassa frettikodissa, jotta näkee nämä valloittavat kiusankappaleet myös livenä hyvissä ajoin ennen ostopäätöksen tekemistä.


    Frettien perustietoa löytyy esimerkiksi Suomen Frettiliiton sivuilta.

    bottom of page